”Girls Power?” – Internetin seksismi graffiti(ala)kulttuurissa

Ystäväni Facebook:issa postaa kuvan naisesta, joka tägää spraypurkilla ”Girls Power” seinään. Kuva on otettu naisen takaa, alhaalta päin, hänellä on lyhyet farkkusortsit. Kuvakulma paljastaa naisen takamuksesta enemmän kuin puolet. Kaikki tykkäävät kuvasta, miehet kommentoivat jotakin kielellä jota en ymmärrä. Kirjoitan kommentin englanniksi: “Just another day when women are being sexualized in the graffiti culture… With these pictures women will never be considered equal with men!”. Kukaan ei tykkää kommentistani, kukaan ei edes kommentoi sitä. Minut ohitetaan ja suljetaan tilan ulkopuolelle.

Avaan Tor-selaimen jotta Google ei voisi käyttää minusta kerättyjä evästeitä. Kun kirjoitan Googlen kuvahakuun “boy” ja ”graffiti” tulos näyttää kuvia piirustuksista, piissejä, junagraffiteja, maalattuja poikahahmoja tai poikia (säädyllisesti puettuina) graffitimaalauksien edessä. Kun teen saman sanoilla ”girl” ja ”graffiti”, näytölle pamahtaa kuvia alastomista naisista jotka maalaavat graffiteja, sekä naisista joiden alastomiin vartaloihin on maalattu graffiteja. Naiset ovat nuoria, laihoja ja isorintaisia. Sama kuvio toistuu kun kirjoitan ”men” ja “graffiti” tai ”women” ja ”graffiti”, tosin ei yhtä radikaalisti. Hakutuloksien kuvat ovat lievästi sanottuna seksistisiä ja naiset esitetään kohteina graffiteille, kun miehet graffitin tekijöinä.

Viime aikoina olen löytänyt itsestäni nettiaktivistin. Olen alkanut kritisoimaan ystäviäni jotka postaavat seksistisiä kuvia naisista ja graffiteista tai jopa terrorisoimaan Facebook-ryhmiä, kuten ”Fresh Graffitia”, jonne toisinaan päätyy kuvia jonkun tyttöystävästä joka makaa sängyllä alasti, korvista varpaisiin täyteen tägättynä. Tällaisen kuvan löytäessäni, postaan joka kerta perään omani, miehestä jonka takamukseen tai genitaali alueille on photoshopattu graffiti. Jäbät alkavat silloin riehumaan kunnolla: “Hyi vittu, ei tää mikään homojen mesta oo!” tai ”Vittu miten sairasta et joku ees tsiigaa tälläsii kuvii!”. Hiljaa nauran itsekseni näille olettamuksille jossa uskotaan vain heteromiesten seuraavan ryhmää. Tai, että itsekin olet sairas kun katsot samanlaisia kuvia, sukupuoli on vain toinen. Tästä on tullut tapani rikkoa sukupuolten välisiä valtarakenteita internetin heteroseksistisessä graffitimaailmassa. Ehkä sitä voisi myös tieteen nimissä kutsua netnografiseksi äärityöskentelyksi. Etnografista äärityöskentelyä on kehitetty varsinkin kulttuuris-kriminologisissa tutkimuksissa (Ferrell & Hamm 1998). Siinä tutkija laittaa itsensä likoon ja kohtaa tutkittavan kentän riskit yhdessä tutkittavien kanssa, ja näin tutkija kokee kentän arkipäiväisyyden, elämyksellisyyden ja vuorovaikutuksellisuuden. Nykypäivän kulttuurintutkimuksissa internetin ja sosiaalisen median vuorovaikutus on tuonut tähän tutkimustapaan uusia ulottuvuuksia – äärityö ei ole enää pelkkää etnografiaa, vaan myös online-tilassa tapahtuvaa netnografiaa (Kozinets 2015).

Muutama vuosi sitten olisin varmaankin ohittanut nuo seksistiset kuvat ja skrollannut nopeasti alaspäin. Kuitenkin, vuosien graffitikulttuurin ja –alakulttuurin tutkimisen jälkeen kuvista on tullut henkilökohtaisia. Eräs graffitimaalari totesi minulle näin: ”Jos on uskoa internettiin ja lasketaan tykkäyksiä, niin tämä on se naiskuva jota graffitimaailmassa arvostetaan.” En haluaisi että minusta levitettäisiin tämän kaltaisia kuvia koska kunnioitan itseäni ja haluan että muutkin kunnioittavat minua. Tämä ei tarkoita, etteivätkö kuvien naiset kunnioittaisi itseään. Kyse on siitä, kuinka näitä kuvia katsellaan, käsitellään, jaetaan ja riistetään internetissä. Kuka vain, joka on jollain tavalla tekemisissä graffitikulttuurin ja -alakulttuurin kanssa tietää kuinka kovaa työ tulla kunnioitetuksi graffitimaalareiden skenessä on. Naisille tämä työ on tuplasti kovempaa miesvaltaisella alalla, eikä se ainakaan helpotu näillä kuvilla. Nancy Macdonald (2001) havaitsi että naiset koettiin uhkana Lontoon ja New Yorkin miesvaltaisissa graffiti(ala)kulttuureissa – naisten aktiivinen rooli alakulttuurissa rikkoi maskuliinisen identiteettityön. Internet on kuitenkin tuonut uudenlaisen areenan, jossa naisten osallisuus graffiti(ala)kulttuurissa on tullut näkyvämmäksi. Jessica Pabónin (2013) tutkimuksessa sosiaalinen media antoi mahdollisuuden naisten verkostoitumiselle ja tilan jossa seksististen kokemuksien jakaminen oli mahdollista. Pabónin mukaan internet on haastanut patriarkaalisen järjestyksen, mutta  yhtä hyvin sitä voi mielestäni käyttää patriarkaatin pönkittämiseen – seksualisoimalla graffiti(ala)kulttuurin naiskuvaa. On surullista, että näinkin omaehtoisessa ja muuten yhteiskunnan valtakulttuuria haastavana, graffitikulttuuri ja -alakulttuuri, eivät kuitenkaan ole edistyksellisiä sukupuolisessa tasa-arvossa.

 

Lähteet:

Ferrel, J. & Hamm, M. eds. (1998): Ethnograpgy at the Edge. Crime, Deviance and Field Research. Boston: Northeastern University Press.

Macdonald, N. (2001). The Graffiti Subculture. Youth, Masculinity and Identity in London and New York. New York: Palgrave Macmillan.

Kozinets, R. (2015). Netnography: Redefined. Second Edition. London: Sage Publications.

Pabón, Jessica (2013). “Shifting Aesthetics: The Stick Up Girlz Perform Crew in a Virtual World.” Rhizomes: Cultural Studies in Emerging Knowledge, 25.

Malin Fransberg, VTM

Kirjoittaja tekee väitöskirjaa graffitialakulttuurista kulttuurisen kriminologian näkökulmasta Tampereen yliopiston yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikössä.

 

Kuva: Patrik Rastenberger

Share...Share on Facebook36Share on VKShare on Google+0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0Pin on Pinterest0

Comments

comments