DiMe kolumni: Tanssii vartijan kanssa

Metro on sekä julkinen liikenneväline että sosiaalisen kanssakäymisen paikka, jossa tutut ja vieraat kohtaavat. Moni nuori joutuu metrossa kiusallisen huomion kohteeksi. Muut matkustajat tuijottavat ikkunasta ulos kuin mitään ei tapahtuisi. Nuoret kokevat, että he jäävät yksin syrjivien katseiden tai loukkaavien sanojen keskelle. Jotkut nuoret vastaavat outoihin kysymyksiin, mutta toivovat saavansa sitten olla rauhassa. Toiset välttävät ei-toivottua huomiota selaamalla kännykkäänsä tai syventymällä musiikin kuunteluun.

Negatiivinen solidaarisuus, jossa toisten tekemisiä ei noteerata, on sosiologien mukaan kuulunut aina suurkaupunkien arkeen. Suomalaisen solidaarisuuden suuntaa olisi havaintojemme mukaan tarvetta muuttaa.

Metro olisi tutkimukseemme osallistuneiden nuorten mielestä turvallisempi paikka, jos siellä olisi enemmän vartijoita. Tämä voi yllättää, sillä yleisen oletuksen mukaan nuoret suhtautuvat vartijoihin epäluuloisesti – ja päinvastoin.

Vartijoihin törmää metrossa yllättävän harvoin, sen sijaan valvontakamerat tarkkailevat metroa käyttäviä kaupunkilaisia väsymättä. Julkisen tilan valvonta on muuttunut yhä teknologisemmaksi, ja päivittäin tuhannet kamerat taltioivat liikkeemme tarkoin – meidän sitä huomaamatta.

Kamerat ja tallenteet eivät kuitenkaan tule auttamaan, jos matkustajaa häiritään metrossa. Vartijoita kaivataan, koska nuoret kokevat, että metrossa on vähän luotettavia aikuisia, joihin nuoret voisivat tarpeen mukaan turvautua. Turvallinen aikuinen on selvin päin ja uskaltaa puuttua kiperiin tilanteisiin. Hän on ystävällinen, huumorintajuinen ja oikeudenmukainen – myös silloin, kun hän puuttuu nuorten tekemiin rikkeisiin.

Yksi tällainen aikuinen oli tutkimukseemme osallistuneiden tyttöjen muistelema vartija, joka huomautti heidän kovaäänisestä musiikin soitostaan. Asiasta keskusteltiin, minkä jälkeen vartija antautui hetkeksi tanssin pyörteisiin tyttöjen kanssa. Seuraavalla pysäkillä kaikki poistuivat hyväntuulisina.

Pienet inhimilliset teot ja välittäminen on myönteistä sosiaalista kontrollia, jota urbaani metroelämä tarvitsee. Tällaiset teot kuuluvat niin vartijalle kuin jokaiselle metrossa matkustavalle kaupunkilaiselle.

Päivi Honkatukia, Leena Suurpää ja Johanna Sumiala

Kirjoittajat vetävät Helsingin yliopiston, Nuorisotutkimusseuran ja Tampereen yliopiston yhteistä Koneen Säätiön rahoittamaa Diginuoruus Mediakaupungissa -tutkimushanketta. http://www.metroproject.net/

Metro lehti, 30.08.2016 http://www.metro.fi/kolumnit/a1387819089456

Comments

comments