Nuorten toiveet kaupunkitilasta: vapautta, luottamusta ja tilaa

Kaupunkitutkimuksen päivät keräsivät huhtikuun lopussa Helsingissä joukon mielenkiintoisia esityksiä nuorista ja nuoren kaupungista. Diginuoruus mediakaupungissa -hankkeemme piti myös puheenvuoron visuaalisesta etnografiasta, metrotilan brändäämisestä ja nuorista kaupunkitilan muokkaajina. Tämä blogikirjoitus kokoaa muutamia Kaupunkitutkimuksen päivillä perjantain työryhmässä esitettyjä tutkimushankkeita ja niistä heränneitä ajatuksia. Blogikirjoituksen kuvat ovat nuorten itse ottamia kuvia Kontulasta Helsingin kaupungin Ole Hyvä Helsinki! -kampanjaan. 

Hurraa hengailulle!

Tutkimuspäivillä tuli kannustava tunne siitä, miten paljon hyvää tutkimustyötä tehdään parhaillaan nuorten kokemusten ja toiveiden selvittämiseksi kaupunkitilaa kohtaan. Hankkeissa tehdyt huomiot kertovat, että kaupungissa on selkeä tarve julkisille ja puolijulkisille tiloille, joissa nuoret saavat viettää vapaasti aikaa. Ennen kaikkea tarvitsemme kaupungissa ja suunnittelussa hyväksyntää sille, että nuoret ovat osa kaupunkitilaa eikä heitä pitäisi nähdä häiriköitsijöinä tai mahdollisina uhkina.

Tohtorikoulutettava Sara Peltonen Turun yliopistosta tutkii nuorten toiveita ja tarpeita kaupunkitilasta, ja hänen tutkimuksessaan korostui eniten tarve sellaiselle tilalle, jossa “voi vain olla”. Nuoret kertovat, että heillä ei ole “paikkoja missä hengata” – eli paikkoja joissa saa olla vapaina kommenteilta, mulkoilulta ja häädöiltä. Tämän takia Peltosen mukaan kaupunkiin tarvitaan väljempiä tiloja (“Loose Space”,  Franck & Stevens 2007), jotka antavat mahdollisuuden kaupunkitilan vapaaseen ja luovaan käyttöön.

Kaupungeissa on myös wildscapes-tiloja (esim. Jorgensen & Keenan, 2012), eli erilaisia käyttämättömiä joutomaa-alueita, jotka otetaan omaehtoisesti käyttöön. Esimerkkejä Helsingistä ovat DIY-saunat kuten Sompasauna tai metroradan varrella oleva metrosauna (Bird et al, 2016), jotka edustavat laillisuuden rajamailla menevää kaupunkitilan haltuunottoa. Myös DIY-skeittipuistot tai tyhjälle tontille rakennetut viljelypalstat edustavat tällaista sääntelyn aukkoa.

Kuvat: Ole Hyvä Helsinki! Helsingin kaupunki

Myös Nuoret ajassa -tutkimushanke (Nuorisotutkimusverkosto, Helsingin yliopisto, Itä-Suomen Yliopisto) on todennut, että nuoret suosivat erilaisia vapaita tiloja kaupungin katvealueilla. Ne voivat olla kaupungissa olevia luontopaikkoja, rantoja, urheilukenttiä, puistoja. Ne ovat usein tuttuja paikkoja, jotka ovat nuoren arjessa jo valmiiksi läsnä. Kesällä näitä paikkoja on helppo löytää, mutta talvisin täytyy hakeutua lämpimään, kuten liikuntahalleihin, huoltoasemille ja kahviloihin.

“Tilan käyttö perustuu sosiaalisille suhteille, mikä on vaikeaa suunnittelun kannalta”, huomauttaa Sinikka Aapola-Kari Nuorisotutkimusseurasta. Koen, että kaupunkisuunnittelussa pitäisi kuitenkin tunnistaa nuorten vapaan ja julkisen tilan tarpeet, olla hyväksyviä niitä kohtaan (ennemminkin kuin rajoittavia) ja mahdollistaa erilaisia tilojen väliaikaiskäyttöjä.  

Nuorisoasiainkeskuksen Ruuti-hankkeen Kun on unelmii -raportin (2017) mukaan nuoret toivovat lisää sosiaalisia tiloja kaupunkiin, mutta eivät vaadi paljoa. Nuoret toivovat yksinkertaisesti katon tai katoksen pään päälle ja penkkejä, joilla istua. Nämä toiveet voisi toteuttaa kaupunkisuunnittelun keinoin suhteellisen kevyesti, ja niistä hyötyisivät muutkin kaupunkilaisryhmät. Toiveena on myös, että aikuiset eivät tule “heittämään pois”. Ruuti-hankkeen raportin mukaan nuoret pitävät kirjastoista, koska siellä kukaan ei “mulkoile tai kommentoi”.

Kuva: Ole Hyvä Helsinki! Helsingin kaupunki

Nuoren liikkuva ja digitaalinen kaupunki

Diginuoruus mediakaupungissa -hankkeemme tutkii nuoren päivittäistä metrokokemusta ja metroja ja metroasemia nuorisokulttuurisina areenoina. Digitaalisuus ja henkilökohtaiset digilaitteet ovat kiinteä osa nuoren elämää ja sukkuloimista kaupungissa ja liikennevälineissä. Esimerkiksi älypuhelimesta kuunnellaan musiikkia metrossa silloin, kun halutaan sulkeutua pois maailmalta. Joskus pelkät korvanapit saatetaan laittaa korville, jotta viestitään että haluaa olla rauhassa. Digilaitteet näyttävät toimivan suojautumismekanismina arvaamattomassa ja aikuisten hallinnoimmassa kaupunkitilassa. Digilaitteet tarjoavat nuorelle mahdollisuuden olla osana yhteisöä ja sosiaalista vuorovaikutusta näissä aikuisten hallitsemissa tiloissa, joissa vuorovaikutusta ympäristön kanssa ei ehkä muutoin ole.

Nuoret ajassa -hanke tutkii myös liikkuvaa kaupunkia ja huomasivat, että nuoret tekevät tutut rutiinimatkansa, mutta harrastavat myös urbaania seikkailua etsimään uusia paikkoja kaupungissa. Omasta nuoruudestani Espoossa muistan kuinka paremman tekemisen puutteessa seikkailimme parhaan ystäväni kanssa Espoon kippuraisia bussilinjoja ja katsoimme, mihin päädyimme (jostain syystä usein Ikeaan hengailemaan ja syömään halpoja hodareita).

Nykyään urbaaniseikkailu on entistä helpompaa ja päämäärätietoisempaa digitaalisten laitteiden avulla. PokémonGo on seikkailuttanut lapsia ja nuoria kaupungin eri kolkkiin toiveissa löytää harvinainen Pokémon-hahmo. Nuoret pelaajat tutustuvat kaupunkiin “PokéStoppien” ja “Salien” kautta ja heidän liikkumisen reitit ovat selkeästi laajentuneet pelin myötä. Sukupolvien väliset kohtaamiset tuntuvat myös olevan läsnä, kun eri ikäiset keräilevät yhtä innostuneesti värikkäitä hahmoja. Tutkijamme Arseniy Svynarenko tutkii parhaillaan PokémonGo-ilmiötä ja nuorten kaupunkitilan käytön ja haltuunoton muutoksia, jotka liittyvät näihin teknologioihin.

Kaupunki ei kuitenkaan avaudu kaikille tasapuolisesti. Ruuti-hankkeessa nuoret toivoivat ilmaisia bussilippuja, sillä joutuvat menemään usein pummilla harrastuksiin. Nuoret ajassa -hankkeen mukaan erityisesti maahanmuuttajataustaisille tytöille hanke on laajentanut heidän liikkumistaan paljon mm. ilmaisten bussilippujen ansiosta. Useissa Kaupunkitutkimuksen päivillä esitellyissä hankkeissa on huomattu että nuorten liikkuvuus on osittain hyvin paikallista, eikä esimerkiksi keskustan tapahtumiin tule muut kuin keskustan nuoret. Nuoret ajassa -hankkeessa onkin lanseerannut kaupunkipääoman käsitteen, jonka mukaan joillakin nuorilla on todella paljon kaupunkitietämystä eli osaamista (ja varoja) liikkua, löytää paikkoja ja hahmottaa kaupunkia – ja toisilla taas ei.

Kuvat: Ole Hyvä Helsinki! Helsingin kaupunki

Miten saada nuorilta tietoa?

Tutkimuspäivien keskeinen anti liittyi siihen, miten eri hankkeet keräävät tietoa nuorilta ja pyrkivät ymmärtämään paremmin heidän elämäänsä. Nuoria tutkittaessa vuorovaikutteiset ja luovat menetelmät tuntuvat toimivan.

Ruuti on lähettänyt kaikki Nuorisoasiainkeskuksen työntekijät jalkautumaan ja haastattelemaan nuoria sinne missä heitä liikkuu: nuorisotaloille, ostoskeskuksiin, urheilukentille… He ovat huomanneet, että mitä enemmän tehdään yhdessä nuorten kanssa työtä eri alueilla, sitä enemmän näiltä alueilta osallistutaan Ruudin vaikuttamiskanavien kautta. Jopa sellaiset nuoret on saatu mukaan, joiden vanhemmat eivät perinteisesti osallistu.

Nuoret ajassa -hanke on järjestänyt muun muassa karttapajoja Googlen My Maps -palvelun avulla. Kartan avulla he ovat kysyneet nuorilta mieluisista ja epämieluisista paikoista ja haastatelleet heitä samalla. He ovat todenneet karttapajat hyviksi, koska kaikki nuoret eivät ole niin verbaalisia. He ovat myös tehneet ryhmähaastatteluja, tehneet nuorten kanssa elämänjanoja ja pyytäneet tuomaan valokuvia haastatteluihin.

Helena Oikarinen-Jabai tekee osallistavaa performatiivista työtä, eli auttaa maahanmuuttajataustaisia nuoria kertomaan asuinalueestaan videokuvauksen avulla. Videolle tallentuu tärkeät paikat ja onnelliset kuulumisen hetket, mutta myös hetket, kun nuori kuulee rasistisia solvauksia ja kokee turvattomuutta. Oikarinen-Jabai kertoo, että siitä huolimatta nuoret ottavat erilaisia kaupunkitiloja haltuunsa ja omalta osaltaan ovat asuttamassa ja muokkaamassa ympäristöjä, jotka eivät muodostu vain suunnittelijoiden pöydillä.

Viime kesänä DiMe-hankkeemme oli mukana Ole hyvä Helsinki! -projektissa, jossa eri-ikäiset kaupunkilaiset kuvittivat taiteilijoiden kanssa viisi metroasemaa omista lähtökohdistaan käsin. Olimme mukana havainnoimassa ja haastattelemassa hankkeeseen osallistuneita nuoria Kampissa ja Kontulassa. Käytimme Kontulassa visuaalista etnografiaa, jossa tutkija kulkee nuoren kanssa, kun tämä valokuvaa kaupunginosaansa. Valokuvauksen ja kävelyn ohella haastattelimme nuoria, jolloin saimme arvokasta kokemuksellista ja paikkaan liittyvää tietoa. Haastatteluissa painottuivat erityisesti metroon sijoittuva kontrolli, paikallisuus, omat kaupunkitilat ja mediankäyttö osana kaupungissa liikkumista. Digitaalisuus on entistä vahvemmin osa nuorten arkea kaupungissa.

Kerättyä rikastavaa ja kokemuksellista tutkimustietoa tulisikin käyttää kiinteämmin osana kaupunkien suunnittelua. Tieto on jo olemassa ja lisää tulee koko ajan. Seuraavaksi tutkimme, virtaako tieto nuorilta kaupunkisuunnittelun ja rakentamisen institutionaaliseen kerrokseen ja käytäntöihin.

Kirjoittaja,

Annaliina Niitamo
Tohtorikoulutettava
Helsingin yliopisto

Kuva: Ole Hyvä Helsinki! Helsingin kaupunki

Lähteet:

Bird, S., Fransberg, M., & Peipinen, V. (2016). Hot in Helsinki: Exploring Legal Geographies in a DIY Sauna. Flinders LJ, 18, 377.

Franck, K., & Stevens, Q. (Eds.). (2013). Loose space: possibility and diversity in urban life. Routledge.

Jorgensen, A., & Keenan, R. (Eds.). (2012). Urban wildscapes. Routledge.

Kun on unelmii. Raportti nuorten havainnoinnista ja haastatteluista 2016. Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus. Kati Rinne, Anna Anttila, Harri Taponen, Pirjo Mattila. https://www.hel.fi/static/liitteet/nk/KunOnUnelmii_Nuha2017_Raportti_Netti.pdf

Abstraktit mainituista esityksestä Kaupunkitutkimuksen päiviltä löytyvät täältä (s. 37–): http://www.kaupunkitutkimuksenpaivat.net/tyoryhmat/

Share...Share on Facebook11Share on VKShare on Google+0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0Pin on Pinterest0

Comments

comments